Pieni Ja Hento Ote

Mua pitää otteessaan sellainen pieni ja hento ote, tiedätkö sä sen? Sen sellaisen, joka sekoittaa pään ja laittaa näkemään mustaa. Se kuiskaa mulle, että ole laiha... Laihduta muutama kilo, ehkä kymmenen. Ei se aina tule esiin, joskus vain, mutta kun se ottaa vallan niin mun koko olemus muuttuu. Silloin haluaisin vaan olla koko päivän syömättä. Juoda ehkä kahvia maidolla, ei sokeria, koska liikaa kaloreita, ja polttaa vaikken polta.

Se ääni on vaarallinen, mutta kulkee mun perässä niin kuin varjo. Se on mun varjo, se on osa mua. Ei sitä vaan voi karistaa kannoilta juoksemalla nopeempaa. Eikä se oo vaan ja ainoastaan syömisestä kiinni, se on koko olemus. Ihan kuin mun sisällä asuis sellainen toinen henkilö, sellainen alter ego, joka on niin erilainen. Normaalisti oon supersosiaalinen ja mukava ja nauran ja hymyilen. Mä oon se, joka aina auttaa toista. Mun alter ego on erilainen... Se ei ole naisellisen muodokas, vaan poikamaisen laiha, jo hieman alipainoinen. Se polttaa ja työntää ihmiset pois läheltään, se popsii pillereitä ja käyttää rikkoutuneita verkkosukkahousuja. Se vaihtaa miehiä ja naisia kuin sukkia, eikä kiinny. Se näkee punasia yksarvisia ja violetteja siilejä.

Mä en tiedä olisinko oikeesti tollanen tai haluaisinko olla, mutta sellasena mä näen itteni... Tai sen toisen puolen ittestäni.

Tuun kirjotteleen tänne omista tunteistani ja olotiloistani, syömisvammailuista. Kaikesta mitä mun päässä minäkin hetkenä pyörii. Tää blogi tulee toimiin mulle tavallaan terapiana, joten en kalastele lukijoita. Tietysti saa seurata ja kommentoida jos haluaa.